Luottamuspaikat

Vasemmistoliiton Rovaniemen kunnallisjärjestö nimesi edustajansa luottamustoimiin 2021-2023.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmää vetää jatkossa Tiina Outila, joka sai luottamuksen kolmannen kerran peräkkäin jatkaa Rovaniemen kaupunginvaltuustossa.

– Vasemmistolaiselle yhdenvertaisuuteen ja aitoon ennaltaehkäisyyn pyrkivälle politiikalle on tilaa Rovaniemellä. Olenkin tosi motivoitunut luotsaamaan uudistunutta valtuustoryhmäämme tulevalle kaudelle. Kun takana on kaksi valtuustokautta, ryhmän puheenjohtajuus tuntuu luontevalta jatkumolta, iloitsee Tiina Outila.

Kaupunginhallitukseen Vasemmistoliitto nimesi puolestaan ensimmäisen kauden valtuutetun Henri Rambergin, joka on toiminut muun muassa Lapin Liiton hallituksessa.

–On äärimmäinen kunnia-asia päästä kaupunginvaltuustoon ja vielä edustamaan puolueen arvoja kaupunginhallitukseen, olenkin erittäin kiitollinen ihmisille, jotka tämän ovat mahdollistaneet. Jatkossa tullaan varmasti näkemään aktiivista vasemmistolaisten arvojen ajamista esimerkiksi henkilöstöpolitiikan ja kaavoituksen puolella.

Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Matti Huutola puolestaan valittiin elinvoimalautakunnan varapuheenjohtajaksi ja kaupunginhallituksen varajäseneksi. 

–Neuvotellen ja sopien rakennetaan kestävällä tavalla Rovaniemi tulevaisuuteen ja menestykseen. Rovaniemi on mahdollisuuksien kaupunki, jonka elinkeinorakenteen uudistamiseen ja monipuolistamiseen tarvitaan yhteistyötä. Erityisen haasteen, mutta ennen kaikkea mahdollisuuden, asettavat tiukentuvat ympäristövaatimukset, uskoo Huutola. 

Kaupunginvaltuutetut 2021-2025

Varavaltuutetut 2021-2025

KAUPUNGINHALLITUS

Varsinainen: Henri Ramberg

Vara: Matti Huutola

SIVISTYSLAUTAKUNTA

Varsinainen: Vesa Puuronen 

Varalla: Markus Korjonen

LAPSIPERHE- JA NUORISOASIOIDEN JAOSTO

Varapuheenjohtaja: Vesa Puuronen  

Varalla: Markus Korjonen

KAUPUNGINHALLITUKSEN TILAJAOSTO

Varsinainen: Matti Huutola

Varalla: Hannu Tuisku

KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Varsinainen: Kaarina Keskikuru

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN JAOSTO

Varsinainen: Liisa Hallikainen

Varalla: Sanna Pettersson

NAPAPIIRIN ENERGIA JA VESI OY

Varsinainen: Jaakko Portti (2021-2023)

ROVASEUDUN MARKKINAKIINTEISTÖT OY

Varsinainen: Timo Lettijeff

KAUPUNGINHALLITUKSEN NIMITYSJAOSTO

Varsinainen: Henri Ramberg

ELINVOIMALAUTAKUNTA / VARAPUHEENJOHTAJUUS

Varsinainen: Matti Huutola

Vara: Hannu Tuisku

YHDYSKUNTASUUNNITTELUN LAUTAKUNTA 

Varsinainen: Ville Vuorjoki

Vara: Jarmo Törmänen

HYVINVOINTILAUTAKUNTA

Varsinainen: Jonna Parviainen

Vara: Henna Kuivila

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA

Varsinainen: Mari Ikonen

Vara: Saara Hartzell

TARKASTUSLAUTAKUNTA

Varsinainen: Jarmo Huhtala

KIINTEISTÖ OY SAARENHELMI

Varsinainen: Saara Hartzell

LOHIJOKITIIMI

Varsinainen: Jarmo Huhtala

KÄRÄJÄOIKEUDEN LAUTAMIES

Varsinainen: Jarmo Törmänen

Rovaniemeläiset Aluevaltuutetut

Varsinainen: Jonna Parviainen Varalla: Tiina Outila

Varsinainen: Vesa Puuronen Varalla: Henri Ramberg